Tuntuu siltä, että useimmat ihmiset alkavat odottaa kesälomaa jo huhtikuussa. Itsellä kesäloma on ollut noin kuusi vuotta pelkoa ja ahdistusta aiheuttava asia. Tänä vuonna pelko on jäänyt pois ja ahdistuskin hieman lientynyt. Silti se on olemassa.
Minulla on siis kolme lasta. Kolme ihanaa lasta. 14-vuotias ja kaksi 7-vuotiasta. Olen eläkkeellä.
Kärsin jatkuvasta kaaoksesta päässäni ja mielialat vaihtelevat usein päivänkin mittaan. Sosiaalisuudesta on muodostunut melkoinen haaste. Kun energia menee siihen, että pyrkii pitämään omat mielenvinkaukset kurissa, on ulkomaailmaan keskittyminen haasteellista. Miehen työ, lasten koulu ja oma eläke ovat mahdollistaneet sen, että arkipäivisin tulee edes hetken aika, kun ei tarvitse olla valppaana erilaisille keskeytyksille. Aivot saavat levätä. Lomien aikana tätä lepoa ei ole. Se aiheuttaa lisääntyvää ahdistusta ja hermot ovat kireällä ja olo kokonaisvaltaisen uupunut.
Tämä aiheuttaa todella ristiriitaisia tunteita. Rakastan lapsiani. Suon heille enemmän kuin mielelläni mukavan loman. Koulu on haastanut erityisesti ekaluokkalaiset aikaisten heräämisten takia - nyt on ihanaa, kun lapset voivat nukkua tarvitsemansa unen, joka aamu, eikä ole kiire mihinkään. Ekaluokka on muutenkin ollut yhtä isoksi pojaksi kasvamista ja muutosten kohtaamista ja tuntuu, että pojat ovat todella loman tarpeessa. Ja tekeehän se isoimmallekin hyvää rentoutua kunnolla.
En tietenkään haluaisi, että lomat ovat itselleni suuri haaste. Tuntuu jotenkin syylliseltä olla ahdistunut toisten iloisesta lomasta. En kuitenkaan voi ahdistukselleni mitään. Kysehän ei ole siitä, että rakkaat ihmiset olisivat rasittavia, vaan siitä, että oma mieli rasittuu jatkuvasta läsnä olemisesta.
Perusluonteenikin on sellainen, että olen kaikki aistit valppaina. Huonommassa voinnissa jokainen ulkopuolinen ääni havahduttaa ja tuntuu kuin joku pistäisi nuppineulalla. Joka kerta kun koetan keskittyä tekemään jotain ja joku keskeyttää, tuntuu kun pitäisi aina järjestää päänsä uudelleen.
Tähän lomaan olen lähtenyt ensimmäistä kertaa hieman levollisemmin mielin. Pienimmätkin ovat kasvaneet jo niin isoiksi, etteivät tarvitse äitiä joka hetki. Leikit sujuvat ilman jatkuvia riitoja ja jatkuvaa tarvetta näyttää kaikki äidille. Pojat voivat olla sisällä tai ulkona ilman herpaantumatonta vahtimista. On mahdollista ottaa johonkin pieneen hetkeen oma kahvikupillinen. Tai kirjoittaa vaikka pieni hetki blogia. Lisäksi isoin on kolme kertaa viikossa pari tuntia veljiensä kanssa, jotta voin käydä kuntosalilla. Nämä ovat suuria muutoksia menneisiin vuosiin verrattuna.
No, miten on lähtenyt sitten käyntiin? Lomaa on kulunut kohta viikon. Olen ihan puhki. Kuntosalille ei jaksaisi lähteä. Tuntuu, että kotona ei ehdi muuta kuin siivota ja tehdä ruokaa ja taistella uupumusta vastaan. Onneksi isoimmalle on luvattu pieni palkka veljiensä hoitamisesta, joten on pakko lähteä sinne kuntosalille tai jää pojalta palkka tienaamatta. Näin tulee edes hetkeksi lähdettyä pään kanssa omaan rauhaan.
Parhaita hetkiä ovat ne, kun pysähdyn lasten kanssa olohuoneeseen makoilemaan ja höpöttelemään. Silloin tulee keskityttyä vain yhteen asiaan ja pään hälinä hiljenee. Tuntuu, että näitä hetkiä vain on liian vähän, kun on niin paljon muuta puuhaa. Onneksi minulla on viikossa yksi vapaapäivä, jolloin voin olla pidemmän ajan vain hiljaa yksikseni - se auttaa jaksamaan.
Tämä on tilanne nyt. Koetan hyväksyä ilman syyllisyyttä sen tosiasian, että tämä vain on minulle haasteellista - etten voi sille mitään, että menen epävireeseen, jos en saa omia, rauhallisia hetkiä. Ne hetket ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin päivittäiset lääkkeet. Koetan opetella rentoutumista ja pysähtymistä kaiken touhun ja metelin keskellä. Sen olen jo ymmärtänyt, ettei kesään voi kuulua mitään varaston siivoamisprojekteja tai ikkunan pesuja. On tehtävä vain minimi ja sen lisäksi maattava sohvassa mahdollisimman paljon.
Paljon voimia kaikille loman uuvuttamille! Koitetaan ottaa mahdollisimman rennosti!
Kyllä se syksykin vielä koittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti otetaan hyvillä mielin vastaan!