TASAPAINOA ETSIMÄSSÄ

Taas kerran tasapaino täydellisesti hukassa. Joka kerta, kun näin käy, otetaan puheeksi lääkitys. Voitaisiinko tehdä joku muutos, joka parantaisi vointia? Tämän rohmahduksen jälkeen on tehty viisi muutosta. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta yhtä yritystä lukuun ottamatta muutokset ovat olleet varsin pieniä. Lääkärini on maltillinen ja miettii lääkityksen vaikutusta kokonaisvaltaisesti. Diagnoosin jälkeen etsimme aikanaan reilun kolme vuotta hyvää lääkitystä, joka sitten yhtä pientä muutosta lukuun ottamatta jatkuikin yli neljä vuotta. Kunnes tapahtui tämä. 

Lääkkeiden kanssa venkslatessa on useimmiten olona: suo siellä, vetelä täällä. Jotkut oireet poistuvat ja jotkut sivuoireet pahenevat tai ilmaantuu uusia. Viimeisimmän muutoksen jälkeen dissosiaatio-oireet poistuivat ja pääsin itsemurha-ajatuksista. Isoja juttuja. Sekamuotoinen oireilu kuitenkin jatkuu edelleen ja sen johdosta olo on kokonaisvaltaisen kehno. Tunteet ovat myös jotenkin latistuneet. Vielä kokeilen paremman tasapainon saavuttamista kahden lääkkeen suhteita muuttamalla, mutta olemme lääkärini kanssa yhtä mieltä siitä, ettei lääkityksen avulla ole enää suuria tehtävissä.

Lääkitys on vain osa tämän taudin hoitoa. Vähintään yhtä paljon vointiin vaikuttaa elämäntilanne ja elämäntavat. Jos elämässä on liikaa stressiä, oireilu pahenee. Jos ei saa tarpeeksi unta, oireilu pahenee. Jos arjen rytmi on hukassa, oireilu pahenee. Jos elämässä on liian paljon toimintaa, oireilu pahenee. Näin ainakin minulla. Tällä kertaa pennun tulo oli selvästi liikaa, stressi nousi huippuunsa ja oireilu räjähti käsiin. Pillereillä ei tosiaan taideta lopullista tasapainoa saada aikaiseksi.

Elämäntilanteen muuttaminen tuntuu mahdottomalta, mutta mitä muutakaan tässä voi tehdä?

Minulle on kyllä jankutettu sitä, ettei pitäisi stressata asioista niin kovasti. Näinpä näin. Vuosikausia koetin muuttaa itseäni toiseksi ja lopettaa mokoman turhan stressaamisen. Jossain vaiheessa kuitenkin viimein ymmärsin, etten muutu muuksi. Stressinsietokykyni on heikko ja ahdistun herkästi. Voin opetella sietämään stressiä paremmin ja hallitsemaan ahdistustani, mutta perusta on olemassa. Kun tämän asian hyväksyin, aloin arvostaa itseäni ihan eri tavalla ja ymmärtämään, että minun on muutettava elämääni enemmän itselleni sopivaksi, eikä jatkuvasti väksin yrittää vääntää itseäni muottiin, johon en ikinä tule sopimaan. Ainut tapa selviytyä, on ollut karsia stressitekijät minimiin. Minä onnistuin siinä jo melko hyvin viimeisten vuosien aikana. Tein kyllä säännöllisesti asioita, jotka järkyttivät tasapainoa, mutta osasin tilanteen tullen luopua stressaavista asioista, ja vointini tasaantui. Tämä on vaatinut aika paljon nöyrtymistä sen edessä, että jaksaa paljon vähemmän kuin moni muu ja jaksaa paljon vähemmän, kuin ennen sairauden pahenemista.

Nyt olen tuskallisessa paikassa. En pysty muuttamaan elämäntilannettani tai itseäni toiseksi. Mitä tehdä?  Oloni on neuvoton ja ahdistunut. En tunne pystyväni tekemään mitään, mikä vähentäisi stressiä tarpeeksi ja helpottaisi oireiluani. Mies yrittää mukana miettiä, miten tilanne saataisiin kääntymään oikeaan suuntaan. Toimivia käytännön ratkaisuja on vain vaikea löytää silloin, kun elämässä tuntuu olevan kaikkea liikaa, stressinsietokyky on olematon ja oireilu sekoittaa pakkaa. 

Toivon todella, että jotain helpotusta keksitään, sillä voimat ovat hiipumassa, eikä vain itsellä. Pelkään, että mitään parannusta ei löydy ajoissa, mutta sitä vaihtoehtoa en haluaisi nyt edes miettiä. Ehkä lääkityksen titraaminen vielä auttaa. Ehkä pennun kasvaessa arkeen löytyy taas parempi rytmi ja tunne arjen hallinnasta kasvaa. Ehkä perheen kanssa onnistumme keventämään arkeani niin, että olo helpottaa. Sitä ennen ei kai voi muuta, kuin yrittää hengitellä hetki kerrallaan.