Taas lääkemuutos. Enää en jaksanut uskoa paremman olon saavuttamiseen, mutta nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olo on asettunut ja on helpompi hengittää. Hämmentävä tunne puolen vuoden pimeän jälkeen.
Parempia päiviä on ollut vasta muutama, joten vielä pelottaa, että hetken päästä maa taas murenee jalkojen alta. En kuitenkaan tunnista tässä hyvässä olossa hypomanian nostetta ja se saa melko vakuuttuneeksi siitä, että raju sairausjakso on tullut päätökseensä. Hypomanian hyvä olo on räikeästi säkenöivää kirkkautta, joka nostaa jalat maanpinnasta, saa seisomaan vuoristoradan korkeimmalla kohdalla kädet levitettynä, kaikki on mahdollista ja tuntuu upealta. Nyt tuntuu vain siltä, että haluan hetken levätä tässä hyvässä olossa. Edessä on edelleen usvaverho, mutta ei enää synkkänä, vaan auringon koristamana. Elämä tuntuu taas mahdollisuudelta, ei päättymättömältä tuskalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti otetaan hyvillä mielin vastaan!