TAAS KERRAN LÄÄKITYKSEN ÄÄRELLÄ

Oli hoitopuhelu lääkärin kanssa. Puhuttiin pitkään ja käytiin läpi monia asioita. Kuten aina, kun olen sekavammassa olotilassa, epäilen kaikkea ja olen kamalan epävarma kaikesta. Lääkärini jaksaa kerta toisensa jälkeen käydä läpi vallitsevat olosuhteet: ykköstyyppiä, nopeasyklinen, pääasiassa sekamuotoinen, melko vaikeahoitoinen ja syystä eläkkeellä. Ehkä karua, mutta totta. Minulle on tärkeää kuulla tosiasiat, jotta vakuutun taas siitä, että olemme oikeiden asioiden äärellä. En mielikuvittele tätä sairautta. Tarvitsen hoitoa. Ei ole minun syyni, että voin nyt huonosti. Näiden lisäksi käydään aina läpi se, millaisia oireet ovat tällä kertaa, miten niiden kanssa pärjään ja miten arki sujuu. Taas kerran tunsin pääseväni kartalle ja olo helpotti, vaikka oireet ovat vaikeat olleetkin.

Nostettiin lääkitystä edelleen. On mahdollista tehdä vielä tarpeen mukaan useampikin nosto. Kahden noston jälkeen tuntuu, että maniaoireet ovat helpottaneet. Minulla käy kuitenkin usein lääkemuutoksia tehdessä niin, että hyvin nopeasti lääke tuntuu tehoavan ja kun sitten kuuluu jonkin aikaa, huomataan, ettei tulos olekaan sellainen, jota toivottiin. Koetan suhtautua toiveikkaasti.

Tietenkin tämäkin lääke aiheuttaa sivuoireita, sitä mukaan kuin annos kasvaa. Otsalohkooni on muuttanut jäätävä, jähmeä väsymys ja silmät tuntuvat uupuneina painavan tonnin; jokaiseen tekemiseen saa käyttää kaiken tahdonvoimansa. Muutaman kilometrin kauppareissuja pidemmälle ei voi lähteä autoilemaan. Kun katson profiilikuvaani, tunnen surua ja harmittaa suuresti. Tiedän, että moni näkee vain hieman väsyneen ilmeen, minulle katse huutaa sairautta ja lääkitystä. En haluaisi näyttää tältä. En haluaisi, että on tällainen olo.

Jos vointi ei parane kunnolla, on vielä mahdollisuus kokeilla ihan uutta lääkettä. Se on ajatuksena tavattoman raskas. Vaikka tämä nykyinen pilleri ei näytä olevan aivan ideaali, minä kuitenkin tiedän, miten se toimii. Uusi lääke on taas uusi asia, josta voi seurata mitä tahansa. Voi olla, että sivuoireet ovat huomattavasti pahemmat kuin nyt; voi olla, ettei lääke toimi millään tasolla. Ja mitä sitten? Taas paluu vanhaan vai löytyykö vielä joku uusi troppi, joka on kokeilematta? En jaksaisi.

Kunpa joskus koittaisi päivä, että voisi vain elellä arkeaan etiäpäin ja olla miettimättä laisinkaan näitä asioita. Huokaus. Lääkkeettömyys ei kuitenkaan ole vaihtoehto, vaikka sitä kuinka haluaisin. Olen varma, että lääkkeet ovat pitäneet minut elossa ja ne ovat helpottaneet olojani. Tuntuu vain todella rasittavalta, että jälleen kerran joudutaan toteamaan, että täytyy löytää jotain uutta, kun vanha ei enää kunnolla pelaa. Säännöllisin väliajoin vointi huononeen ja taas näitä pyöritellään. Tauti ei katoa. Välillä on helpompaa ja sitten taas tulee pudotus tai ilmalento, joka ei ilman apua koskaan pääty hyvin. Vaikka tympii lujasti, koetan kovasti olla kiitollinen siitä, että on olemassa lääkkeitä, joilla voidaan hakea helpotusta tähänkin olooni; ja minulla on lääkäri, jonka kanssa näitä asioita pyöritellä. Ehkäpä seuraavan kuukauden kuluttua on löydetty jo selvästi parempi tasapaino.

Pilleripäiväkirja.